Helsingin Juhlamusiikkipalvelu

Marko Ylönen

Marko Ylönen
sello

Sellisti Marko Ylönen on uransa aikana toiminut lukuisissa rooleissa: solistina, soolosellistinä orkestereissa, kvartetin jäsenenä, kamarimuusikkona useissa duoissa ja trioissa, taiteellisena johtajana useilla festivaaleilla sekä opettajana. Hän on myös menestynyt useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa, sekä levyttänyt suuren määrän keskeistä ja uudempaa sellokirjallisuutta. Ei ole siten yllättävää, että hänen ohjelmistonsa on hyvin laaja. Keskeisten C.P.E. Bachin, Boccherinin, Vivaldin, Haydnin, Beethovenin, Chopinin, Sibeliuksen, Rahmaninovin, Shostakovitshin ja Prokofjevin teosten lisäksi siihen kuuluu laaja joukko teoksia suomalaisilta säveltäjiltä kuten Pehr-Henrik Nordgren, Einojuhani Rautavaara, Joonas Kokkonen, Jouni Kaipainen ja Olli Mustonen.

Ylönen on konsertoinut laajalti Eurooppassa, USA:ssa, Kiinassa, Japanissa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Hän on levyttänyt muun muassa Ondine, Finlandia, BIS ja Alba -levymerkeille.

Vuonna 1990 Marko Ylönen saavutti ensin toisen palkinnon Turun Pohjoismaisissa sellokilpailuissa Turussa sekä myöhemmin palkintosijan Moskovan kansainvälisen Tsaikovski-kilpailun finaalissa. Keväällä 1996 hän voitti 1. palkinnon Concert Artists Guild -kilpailussa New Yorkissa.

Marko Ylönen soittaa säännöllisesti useimpien suomalaisten orkesterien solistina. Hän on esiintynyt myös Camerata Salzburgin, English Chamber Orchestran, The Prague Chamber Orchestran, Adelaiden, Melbournen ja Stavangerin sinfoniaorkestereiden ja The Netherlands Chamber Orchestran sekä lokakuussa 2021 Göteborgin sinfoniaorkesterin solistina. Kapellimestariyhteistyökumppaneista mainittakoon Jukka-Pekka Saraste, Juha Kangas, John Storgårds, Hannu Lintu, Susanna Mälkki, Ben Wallfish, Klaus Mäkelä, Sakari Oramo, Mosche Atzmon, Alexander Vedernikov, Olli Mustonen ja Santtu-Matias Rouvali.

Resitaaleja Ylönen on soittanut muun muassa Weill Recital Hall at Carnegie Hallissa New Yorkissa ja Concertgebouw Kleine Zaalissa Amsterdamissa. Kamarimusiikkia hän on soittanut ja soittaa monissa kokoonpanoissa maailman eturivin muusikkojen kanssa muun muassa festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla.

Vuosina 2003, 2008 ja 2010-12 Ylönen oli kutsuttuna Korsholman musiikkijuhlien taiteelliseksi johtajaksi ja vuosina 2014-2017 samaan tehtävään LuostoClassic festivaalille.

Marko Ylönen on toiminut Sibelius-Akatemian kamarimusiikin professorina vuodesta 2009. Ylösen opettajina ovat olleet Csaba Szilvay, Erkki Rautio, Heikki Rautasalo ja Heinrich Schiff.

Hänen sellonsa on Bartolomeo Cristofori 1720-luvulta.

Helsingin Juhlamusiikkipalvelu Oy 2022